Heimo tänään radiossa

Heimon tänään YLE Radio Suomen Uudenmaan taajudella 15.30 uutisten jälkeen

http://yle.fi/radio/radiosuomi/

Jei 🙂 Hienoa, että Heimo ja vertaistuki saa huomiota, ja voimme auttaa useampaa.

Eli tämänkin viestin levittäminen muissa someissa auttaa 🙂

tässä linkki haastatteluun:

jari jaanto heimo

Heimo-kirje: Terapian käynyt koodari rakentaa somea mielen haasteisiin

Jari Jaanto, tai Jaffa kuten hänet internetissä tunnetaan, on IRC-Gallerian perustaja. Nyt hän on myös uuden sosiaalisen median, Heimon, yksi perustajista. Uusia sosiaalisen median palveluita tulee jatkuvasti, mutta Heimo kertoo erottuvan muista keskittymällä auttamaan ihmisiä auttamaan toisiaan mielenterveyden haasteissa. Sen takia myös Jaffa on mukana Heimossa.

– Iso osa meistä kärsii elämänsä aikana mielen ongelmista. Mäkin olen ollut kolme vuotta terapiassa ja tiedän mitä siellä tapahtuu. Mä tiedän, että ihmiset joilla on ollut samanlaisia ongelmia, pystyisivät auttamaan toinen toisiaan. Jaffa hyödyntää omaa taustaansa palvelun kehittämisessä. Heimossa kuka tahansa voi luoda tai löytää oman keskusteluryhmän eli heimon, ja näin löytää muita, jotka ovat kokeneet saman.

– Kun olen itsekin kärsinyt, niin tiedän miten käyttäjänä itse toimisin palvelussa. Mutta myös auttajana ymmärrän, miten muita voi auttaa. Ohjaaminen ja kyseleminen on erittäin tärkeää, jotta ihminen pystyy itse ymmärtämään haasteet, käymään lävitse vaikeitakin asioita ja lopulta ohjautumaan positiiviseen suuntaan. Haluamme rakentaa keskustelukulttuuria suorista ratkaisuista kyselevään, kuuntelevaan ja ohjaavaan dialogiin. Jaffa on kokenut aikoinaan sen, mitä tarkoittaa tulla kiusatuksi koulussa. Vuosia kestänyt kiusaaminen aiheutti pitkät traumat ja kesti useamman vuoden, ennen kuin Jaffa uskalsi avautua kenellekään ja selvittää, mitkä mielen vinoutumat vaikuttavat elämään. Nyt hän on avoimesti puhunut kokemuksistaan, jotta muutkin uskaltaisivat hakea apua.

– Minä olen puhunut noista koulukiusausjutuista ja kaikesta muusta Heimon keskusteluissa. Olen saanut sieltä muilta huomioita, jotka ovat sitten herättäneet minussa aivan uusia ajatuksia ja mahdollistaneet ongelmien käsittelyn. Keskustelut ovat saanet minun ajattelemaan asiaa toisella tavalla. Voi sanoa, että suurin osa Suomen koodareista tuntee Jaffan, joten hänen omalla esimerkillään on merkitystä.

– Olen mukana Heimossa, koska kun olen saanut apua, niin haluan auttaa muita. Minua inspiroi muun muassa kaikkien Suomessa valmistuvien insinöörien lausuma Arkhimedeen vala “Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi.” Tai robotiikan Asimovin pääsäännöt, että robotin pitää varjella koko ihmiskuntaa. Meidän pitäisi kaikkien liittyä yhteen ja auttaa tätä yhteiskuntaa. Heimosta rakennetaan kansainvälistä yhteisöä, jossa tarjotaan apua mahdollisimman monelle. Se tarkoittaa, että Heimon tavoitteena on olla kesällä yli 100 000 ihmisen aktiivinen kansainvälinen sosiaalinen media, jossa on mukana myös 10 000 vapaaehtoista auttajaa.

– Heimossa mahdollistetaan, että ihmiset pääsevät auttamaan toinen toisiaan ja koko ihmiskunta kehittyy sekä huoltaa että varjelee itseään. Heimossa on mukana myös Suomi24:n entinen johtaja Jarno Alastalo, psykologeja ja sosiaalisen median tuntevia kehittäjiä.

Tutustu Auttajien Heimoon

Heimossa monet ihmiset ovat pyytäneet ja saaneet apua. Kiitos teille, jotka olette auttaneet!

Me koemme tärkeäksi, että auttajat pääsevät toimimaan yhdessä ja myös heille kehittyy oma yhteisönsä. Auttajat on yhteisö vertaistukijoille, jotka haluavat auttaa muita.

Haemme auttajia, jotka voivat antaa muille heimolaisille vertaistukea omalla tavallaan; kuuntelemalla, osallistumalla keskusteluun tai kertomalla oman tarinasi.

Auttamisen yhteisössä on voimaa, eikä kenenkään tarvitse olla yksin. Pelkästään jakamalla tämän viestin, autat 🙂

Tutustu Auttajien Heimoon ja löydä itsellesi paras tapa auttaa.

https://beta.heimo.co/auttajat

Pienikin apu on suuri apu!

QJPhIVhng

Pukkisaaren muinaismarkkinat 5.-6.9.2015

Pukkisaaren muinaismarkkinat on Sommelo ry:n järjestämä historianelävöitys- ja markkinatapahtuma, jossa historian harrastajat ja käsityöläiset ympäri Suomea voivat tavata toisiaan, myydä tuotteitaan ja elävöittää Suomen myöhäisen rautakauden aikaista kauppapaikkaa. muutama kuva alla

Read more

Tubecon 2015

Muutamia kuvia tubecon 2015 tapahtumasta.

Read more