Torstai on toivoa täynnä

tiistai oli lenkkipäivä

ensin vuoroin kävelyä ja hölkkää juhannussäässä 6km ja loppu 2km juoksu.
torstaina töiden jälkeen oli aika taas liikunnalle kun keskiviikkona oli välipäivä, jolloin tuli vaan hieman venyteltyä ja käytettyä vastuskuminauhaa.

Torstaina salia ja lenkkiä

ilta alkoi syömällä, tai oikeastaan juomalla. pistin hedelmiä, rypäleitä, leseitä ja proteiinijauhetta blenderiin ja hörppäsin sotkun ennen salia.
salille menin tietysti autolla ja tuurilla sain parkkiin suoraan salin oven pieleen, jesh! salilla näytti olevan pari uutta tyyppiä treenaamassa,mutta vuodenvaihteen muista aloittajista vaikuttaa muutama jättäneen salin pois, tai en ainakaan ole heitä nähnyt n kuukauteen.

treenissä kävin läpi ylä ja keskivartalon kunnolla, jalat kevyesti läpi, koska päätin käydä 2km lenkin juoksemassa. toiset tykkää juosta salilla juoksumatolla, itse pidän ulkoilmasta senverran että koitan hoitaa lenkit ulkona. toki ulkona suoritettuna vähän maisema vaihtuu eikä ole kokoajan tasaista, saa vähän sitä vaihtelua enemmän.

mites te tykkäätte lenkin hoitaa? salilla vai ulkona?